Moi!
Lupasin viime postauksessa kuvatarinaa, joten tässä se nyt on! Kävin eilen kuvaamassa sen loppuun, ja sain nyt valmiiksi. Toivottavasti tykkäätte :)
Heräsin tänään kahentoista jälkeen ja nousin vähän ennen kahta. Hyvin menee tän unirytmin kaa!! :"D Sit ku söin aamupalaa nii aurinko alko jo laskee. Tykkään kyllä siitä, että illat pimenee, mutta pian on jo niin aikasin pimeetä että ei oo yhtään mukavaa D:::
Kävin tosiaan eilen kuvaamassa. Oli tosi kiva käydä, ku en oo taas hetkeen menny. Mentiin myöhemmin äitin kaa syömään kiinalaiseen ja sit illalla syötiin paljon suklaata ja katottiin elokuvaa.
Toivottavasti teillä on ollu hyvä viikonloppu!
Siirrytään tarinaan! Kertokaa mielipidettä kommenteissa :)
musiikki päälle!
picfic: Unen rajamailla ( osa 3 )
Uniovia
Aamu valkenee metsässä, ja voimakas tuuli huojuttaa kuusten oksia.
Marie liitelee metsän yllä yksikseen ja katselee ympärilleen.
"Mitäs minä voisin tehdä tänään?" hän miettii hieman kyllästyneenä. Lentäminen tosin saa hänet aina paremmalle tuulelle, ja jo nyt hänen mielialansa alkaa nousta. Viileä tuuli liehuttaa tytön valkeita hiuksia.
Marie nousee vähän korkeammalle taivaalla ja lisää vauhtia. Hän hymyilee hieman hengittäessään raikasta ilmaa.
"Hmm... Voisin vaikka etsiä aution satulinnan ja mennä tutkimaan sitä."
Silloin Marie huomaa jotain outoa kauempana metsässä. Kuin jokin ovi.
"Oh"
Hän muistelee kulkeneensa aiemmin unessa samantapaisesta pienestä ovesta. Hän päättää laskeutua vilkaisemaan.
Hänen alapuolellaan kulkee kapea, puunjuurien ja havunneulasten peittämä polku.
Marie hidastaa vauhtiaan ja laskeutuu kevyesti sammaleiselle maalle.
Hän etsii katseellaan ovea.
"Tuolla!" hän huudahtaa huomatessaan sen.
Hän lähtee kulkemaan oven luo ripein askelin. Syvänvihreä sammal rapisee kenkien alla.
Kun tyttö saapuu oven luo, hän huomaa sen olevan pikkuruinen. "Mikä näitä uniovia vaivaa, kun tämäkin on näin pieni? Enhän minä melkein mahdukaan tuosta!"
Valkoiseen oveen on kiinnitetty lappu, jossa lukee Marien nimi. Hän huomaa heti lappuun maalatut tähtikuviot ja kuun.
Marie polvistuu oven eteen. Se ei aukea, vaikka hän yrittää vääntää kahvasta. Hän tuntee outoa pistelyä sormissaan, kuin kaukainen tunne siitä, että hän pitelisi jotain kädessään. Kun hän vilkaisee alas, siinä ei kuitenkaan ole mitään.
"Mitä kummaa?" Silloin hänen käteensä tosiaan ilmestyy jotakin. Kultaisesta ketjusta roikkuu korallinpunainen pyöreä jalokivi.
Hän työntää kiven lukkoon, ja se toimii avaimena. Ovi aukeaa ja sen sisältä ryöppyää lämmintä valoa. Sitten valo katoaa ja oven toisella puolella tulee pimeää. Marie kulkee ovesta.
*****
Samaan aikaan:
"Tämä voi näyttää minulle portin sijainnin", Lily henkäisee.
Hän pitää kiinni jalokivestä ja kuvittelee mielessään valkoista ovea, samanlaista jonka hän muistaa nähneensä aikaisemmassa unessaan.
Jostain kuuluu helinää. Lily aukaisee silmänsä ja nostaa katseensa viereisiin puihin.
Puun eteen muodostuu valkoinen ovi, johon on kirkkain, punaisin kirjaimin kirjoitettu Lilyn nimi.
"Sen täytyy olla tuo."
tästä saa musiikin jos se loppu!
Lily avaa oven jalokiven avulla ja ryömii pienestä ovesta toiselle puolelle. Värikäs maailma muuttuu oven tällä puolella likaisenharmaaksi, tummaksi.
"Unien ulottuvuus", Lily kuiskaa hymyillen. Kylmä viima hytisyttää häntä.
"Jos kaikki sujuu suunnitelman mukaan, Marien pitäisi löytää oma ovensa ja tulla tälle puolelle", hän miettii. "Kai minun täytyy vain ryhtyä etsimään!"
Lily kulkee korkeiden varpujen keskellä ja katselee ympärillään komeilevia ovia, etsien niistä Marien omaa. Jokainen ovi on pieni ja valkoinen. Jokaiseen on kirjoitettu sen omistajan nimi persoonallisin kirjaimin ja koristein.
Lily ohittaa oven, jonka ympärillä kasvaa ruusuja, ja oven, johon on kaiverrettu nimikirjaimia. Marien ovea ei näy missään.
Metsässä on hämärää ja ilmassa leijuva yön tuoksu on unettava.
Polku on kiemurteleva ja ilma tuntuu raskaalta. Tämä uni tuntuu erilaiselta, se ei ole Lilyn oma.
Kauan metsässä kierreltyään Lily huomaa kauempana harhailevan pienen harmaasilmäisen tytön. "Voiko tuo olla... Se on Marie!" hän huudahtaa.
Hän lähtee juoksuaskelin Marieta kohti. Vihdoin!
"Marie!" Lily huudahtaa tytölle, kun saapuu tämän viereen.
Marie näyttää säikähtäneeltä. "Mitä... Kuka sinä olet?" hän kysyy ihmeissään. "Mistä tiedät nimeni?"
Ainiin, Marie ei tiedä kuka olen, Lily ajattelee. Hän ei ole koskaan tavannut minua.
"Olen Janen ystävä", Lily selittää. "Sinähän olet Marie?" hän varmistaa. Marie nyökkää hämillään.
"Minä tulin hakemaan sinua kotiin", Lily sanoo.
"Kotiin? Mutta... enhän minä edes tiedä kuka olet!" Marie epäröi.
"En ehdi selittää, on kiire. Meidän täytyy mennä!" Lily sanoo ja tarttuu tyttöä kädestä. "Luota minuun."
*****
Helmi ja nuket
