sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Anteeksi.

Hei...

Joo tota, en oo postannu taas tosi pitkään aikaan, mutta siihen on kyllä syy. 
Inspis. Poissa. 
Nukkeinnostus on ollut myös vähän kateissa, 
ja mietin jopa että lopettaisin blogin kokonaan. Muttaa... 
Päädyin nyt kuitenkin jatkamaan. Mulla on kuitenkin toinen asia, minkä aion lopettaa. 

Eli kuvatarina.
Anteeksi.

Mutta aloin miettimään, ettei mun ole mitään järkeä sitä jatkaa, jos se ei ole mulle kivaa. Saatan jossain vaiheessa alottaa jonkun uuden tarinan,
joka olisi siis aivan erilainen kuin ensimmäinen. 
Aion nimittäin vähän muuttaa mun nukkeja. En mitenkään ulkonäöstä tai ehkä vähän siitäkin mutta lähinnä tyttöjen menneisyyttä ja taustaa.  

No mutta, nyt se on sanottu. En ollut oikeen edes tyytyväinen tohon vanhaan tarinaan, joten ihan hyvä vaan jos sen lopetan. 
Mutta kuten sanoin, en lopeta blogia, vain tarinan. Kuvaan tänne siis edelleen shootteja ja sen sellaista, ja yritän jatkossa postata vähän useammin.


No, sitten muihin juttuihin! :3 
Lily on nyt asustanut täällä vuoden, synttärit kun oli 24. päivä. Vähän vaikea uskoa, että siitä on jo vuosi, kun ensimmäinen pallopää tänne saapui c: Lilyn synttäreiden kunniaksi ajattelin laittaa tähän vähän kuvia kuluneelta vuodelta :3


paketissa :3


 
salamakuvia :"D










 

en tajua mitä noille hiuksille on tapahtunut :"D











ekaa kertaa ulkona 






lumet sulaa






















 
kalju Lily



sukkien ompelua









ekasta miitistä








(tähän väliin tulisi Jane mutta koska tän postauksen piti olla Lilystä, jätän mainitsematta)



Uudella peruukilla



olipa kerran Helmi, jolla oli hienot kengät. Eräänä päivänä hän päätti mennä metsään kuvaamaan. Ei ollut enää



olihan tänne nyt pakko tunkea Janekin 



Lily sai huoneen







**********

Siinä ne sitten olikin :3 Toivottavasti oon ees vähän kehittynyt vuoden aikana :"D Mutta juu, yritän postata mahdollisimman pian uudestaan c:


Helmi ja nuket