Moi!
Tässä postauksessa on taas uusi osa kuvatarinaa, koska oon tällä hetkellä tosi innoissani tästä tarinasta ja muutenkin nukkeinto on korkealla :)
Kiitos muuten ihan ylipaljon kaikille lukijoille, teitä on jo 17! Ja kiitos kaikille jotka kommentoi edelliseen postaukseen :)
Ihan pian tää vuosi on jo ohi :0 Olin varmaa puoli vuotta tauolla alkuvuodesta, mutta ei se mitään! Kaikilla nukkeilijoilla varmaan joskus tulee sellasia aikoja kun nuket ei innosta, mutta mulla ainakin tää harrastus on tauoista huolimatta kestänyt jo kolme vuotta!
Mutta ei mulla varmaan muuta ollut, mennään suoraan tarinaan!
Linkki edelliseen osaan klik
musiikki päälle
picfic: Anteeksi
Jane tarpoo pitkin lumista metsäpolkua.
Hänen on pakko löytää Lily. Mitä jos tämä ei olekaan herännyt?
"Miten saatoin tehdä sen taas?" Jane huudahtaa ääni väristen.
Hän kiristää tahtia ja juoksee eteenpäin valkoisessa lumessa.
Jane puristaa kätensä nyrkkiin.
"Mitä jos Lilylle on käynyt samoin kuin Marielle?"
"Miksi minä olen niin ajattelematon?"
Janen jalat pettävät ja hän lyhistyy itkien maahan.
"Miksi minä olen niin typerä?"
*****
"Jo on kummallista. Maassa on kerroksittain lunta mutta silti täällä lentelee perhosia joka puolella"
"Ja mistä tämä kaikki lumi edes ilmestyi? Voin vaikka vannoa että maa oli vielä ihan vihreä kun lähdin puistosta"
Lily katselee ympärilleen. Metsäpolku näyttää melko tyhjältä.
"Puhuikohan Jane sittenkin eri polusta?"
*****
Jane siristää silmiään ja näkee kyynelten läpi jotain punaista kauempana polulla.
Hän yrittää pyyhkiä kasvojaan ja tähystää kauemmas.
"Lily!"
Jane tuijottaa eteensä. Se tosiaan on Lily. Mutta... miten se voi olla mahdollista?
Lily kääntyy katsomaan maahan kumartunutta tyttöä. "Jane!" Hän lähtee kävelemään tätä kohti.
Sitten hänen ilmeensä muuttuu ja hän kysyy tuohtuneena: "Laitoitko sinä jotain mehuuni?"
"Minä olen ihan kamala" Jane kähisee.
Lily polvistuu tytön viereen. "Hei mikä sinulle tuli? Oletko kunnossa?" hän kysyy hieman hätääntyneenä.
Jane sopertaa: "Minä vain... sinun juomassasi oli unilääkettä. Minä olen niin pahoillani, en tarkoittanut... Sinä olet nukkunut kaksi päivää"
"Kaksi?" Lily tuijottaa Janea ihmeissään. "Minä luulin että pari tuntia tai jotain"
Miten voi olla mahdollista että Lily heräsi jo? Hän on ihminen niinkuin Marie... Jane miettii.
"Minä olen niin pahoillani! Mutta onneksi sinulle ei käynyt pahemmin" hän sanoo sitten Lilylle helpottuneena.
"Ai pahemmin!! :0 Miten minulle sitten olisi voinut käydä"
Sitten Lily huudahtaa innoissaan: "Tiesitkö muuten että se sinun korusi on ulottuvuusavain? Voisin päästä sillä kotiin! Tai siis niinhän minä pääsin tännekin... Mutta nyt en tiedä missä se on! Ulottuvuusavaimet ovat siis sellaisia--"
Jane keskeyttää tytön selityksen: "Kyllä minä tiedän mitä ulottuvuusavaimet ovat..."
"Anteeksi", hän huokaisee ja halaa sitten Lilyä. "Juttu on nyt niin että minä otin sen korun kun saavuit tänne. Meidän täytyy kai selvittää tämä että pääset kotiin".
*****
Helmi ja nuket
